Keskiraskauden rauhaa

Tasainen ja paksu. Enimmäkseen sellainen on vointi ollut viime aikoina. Kuten ulkomuotokin! Kun pahoinvointi näyttää lopultakin irrottaneen otteensa ja olo on ollut oikeasti ihan hyvä, ei ole blogiinkaan ollut aiheita kovin tiheästi. Tällainen tämä vaihe raskaudesta tietysti parhaimmillaan onkin. Toisaalta niin mukavan rauhallinen ja tasainen, toisaalta piinaavan pitkä, kun rakenneultrajännitys alkaa nostaa päätään. Ultraan onkin tänään tasan kolme piiitkää viikkoa!

Onneksi pikkuinen sentään antaa merkkejä siitä, että on elossa ja ainakin toistaiseksi varmaankin ihan hyvinvoiva. En muista mainitsinko edellisessä kirjoituksessani, mutta vilkasta myllerrystä ja viime päivinä myös pieniä potkuja mahassa jo ajoittain tuntuu. Potkut ovat hetkittäin niin yllättävän napakoita, että olen yrittänyt metsästellä niitä myös kädellä, mutta kun lasken käden vatsalle, loppuu temmellys tietysti välittömästi. Tuttu juttu, eipä tämäkään tyyppi siis käskien potki. Sopii joukkoon! Enpä vain silti malttaisi odottaa sitä päivää, kun karkuun ei enää lähdetäkään (tai mahduta lähtemään). ♥

Vielä kuitenkin on tilaa ja siltä on tuntunutkin, että tilava asumus tuohon alavatsalle on kasvanut, nyt viikoilla 17+2. Toissailtana navan seutua kiristeli sen verran kamalasti, että muuten rasvailun helposti unohtavana muistin kerrankin etsiä öljypullon. Tuolloin taisi olla meneillään joku kasvupyrähdys, sillä nyt onkin saanut huomata, etteivät vaatteet enää tahdo istua päälle entiseen tapaan. Pitäisikin käydä kaappi läpi ja etsiä sieltä kaikki mahdollinen, mikä päälle saattaisi sopia. Mahan piilottamista yrittäessä pitäisi ehkä jo siirtyä miehen vaatekaapille...

Niin, sillä enemmän tai vähemmän piilossa tämä salaisuutemme tosiaan on vielä pysynyt! Tai ainakaan kukaan ei ole ottanut asiaa puheeksi. En todellakaan osannut odottaa, että esikoinen olisi näin hyvä pitämään salaisuuden, aiemmin kun käsite on tarkoittanut lähinnä kyseessä olevan asia, josta puhutaan kuiskaten. Nyt poika on kuitenkin pitänyt tiukoissakin paikoissa uskomattoman pokerinaaman. Toivottavasti hän pääsee sitten rakenneultran jälkeen lopultakin kertomaan hienon uutisen tärkeimmille.

Seuraavana etappina on tosiaan lääkärineuvola. Menen sinne jopa ihan mieluusti (ei sillä, että aiemminkaan noita käyntejä olisin erityisemmin kammonnut), sillä olen saanut viime aikoina kokea silloin tällöin joitakin epämukavia supistuksia. En varsinaisesti ole asiasta mitenkään huolissani, mutta olen silti noteerannut sen. Aiemmissa raskauksissa kun näillä viikoilla ei ole ollut tuntemuksia minkäänlaisia, eivätkä myöhemmätkään harjoitussupistukset ole tuollaista epämukavuutta aiheuttaneet. Pari päivää sitten myös iski, jälleen ensimmäistä kertaa ikinä, tavallisesta raskausajan pienestä huimailustani poikkeava tilanne, jossa taju tosiaan meinasi lähteä kesken tekemisten ja jonka jälkeen olo oli hutera vielä pitkään. Kiinnostaa siis tavallista enemmän, mitä neuvolan tutut mittarit kertovat. Pianhan se nähdään!