Ensimmäinen lääkärikäynti

Neuvolakäynnistä on itse asiassa aikaa jo useampi päivä, mutta eipä vain aikaa heti löytynyt kuulumisten kirjoitteluun. Yritetään siis nyt, kun silmät ehkä vielä pysyvät hetken auki.

Maanantaina, raskausviikoilla 17+5 oli siis tosiaan tämän raskauden ensimmäisen, eli kun kaikki toivottavasti sujuu ongelmitta, myös toiseksi viimeisen neuvolalääkärikäynnin aika. Ajat ovat näemmä muuttuneet toisen lapsemme odotuksen ajoista, sillä sen lisäksi että käyntejä on vähennetty, tapahtui tällä käynnillä vähemmän kuin aiemmin. En itse asiassa ole paikan päällä neuvolassa antanut vielä ainoatakaan virtsanäytettä, kun aiemmissa raskauksissa oli puoliväliin mennessä purkkien parissa kulutettu aikaa jo enemmän kuin tarpeeksi. Itseäni muutos ei siis haittaa lainkaan. Painoa, verenpainetta tai hemoglobiinia ei niitäkään mitattu, vaikka nuo olisi epäilemättä tutkittu, jos jotain aihetta olisi ollut. Sain kuitenkin pitkästä aikaa kertoa, ettei voinnissani ole kerta kaikkiaan mitään varsinaista vikaa, joten eipä sen kummemmalle mittailulle ollut tarvetta. Voin itse asiassa niin hyvin, että unohdin ihan tyystin taannoisen huimauskohtauksenkin. Tehokkaasti on raskaus siis ainakin muistin taas vienyt!

Supistuksista sentään muistin mainita ja sainkin varmuuden vuoksi lähetteen labraan. Enpä siis ihan ilman näytteiden antamista tästä alkupuoliskosta päässyt, mutta parempi tietysti varmistaa, ettei mikään tulehdus noita ikäviä kiristelyjä aiheuta. Todennäköistä kuitenkin on, että kohtu vain on herkempi supistelemaan, kun raskauksia on jo takana. Kohdunkaulalla supistukset eivät olleet saaneet mitään aikaan, joten huolta senkään suhteen ei ole.

Myös itse päätähdellä, mahasta tunnustelemalla löytyneellä pienellä vaikuttivat asiat olevan hyvin. Liikkeitä tuntuu (itse asiassa seuraavana päivänä edellisestä kirjoituksestani tunsin myös ne odotetut ensimmäiset potkut kädelle!) ja sykekin löytyi, lukemissa 135.

Perusasioiden lisäksi käynnillä keskusteltiin myös rakenneultrasta. Kohdallani on aihetta tavallisen kätilön tekemän tutkimuksen sijaan lääkärin tekemään toivottavasti tarkempaan syyniin ja sainkin lähetteen. Päätös toi mielenrauhaa, sillä itseäni mietityttää useampikin asia, joista lääkäri osaa todennäköisesti kertoa paremmin. Lupaan kertoa noista tarkemmin, varmasti sitten rakenneultran jälkeen. Tuo hetki näillä näkymin onkin hiukan (ihan liian vähän) aiemmin kuin alun perin oli aiottu, sillä sain eilen kirjeen, jossa kerrottiin ultra-ajan tuon lähetteen myötä siirretyn päivää aiemmaksi, ajankohdan ollen nyt 25.6. Enää ei siis tarvitse kärvistellä edes ihan kahta viikkoa, vaikka päivää vaille kaksi tuskaista viikkoa tässä on kuitenkin vielä edessä. En voi edes käsittää, että vaikka edellisestä postauksesta tuntuu kuluneen aivan ikuisuus, on siitä tosiaan vain viikko. Aika monta loputtoman pituista päivää edessä siis. Toivottavasti keksin jotain, millä pitää aivot kiireisinä, sillä muuten taidan itsekin tämän blogin ainoana lukijana menettää hermoni tähän.

Ehkä keskityn iloitsemaan siitä, että omistan näköjään vielä varpaat!