Mikäli asetusten säätely onnistui, tämän pitäisi olla ensimmäinen kirjoitukseni tähän blogiin julkisena. Vaikka onkin todennäköistä ettei näitä tekstejä lue kovin moni, jos kukaan ja varmasti hyvin epätodennäköistä että tänne eksyisi kukaan jota meidän vauvauutisemme hetkauttaisivat mitenkään, on tämä silti jotenkin aika jännittävää!
Sillä tosiaan, emme ole vielä kertoneet raskaudesta oikeastaan kenellekään, tämä on ensimmäinen kerta, kun tieto on periaatteessa kenen tahansa saatavilla. Miksi näin? En oikeastaan itsekään ihan täysin tiedä. Aiemmat raskaudet ovat jo tässä vaiheessa olleet ihan yleistä tietoa, mutta tällä kertaa vain tuntui siltä, että haluamme tehdä toisin. Halusin nauttia mahdollisimman pitkään tästä ajasta, kun asia on ihan vain meidän kahden oma. Siitä ajasta, kun kahvipöytäkeskustelun lomassa vaihdettu katse kertoo, että molemmat ajattelemme samaa. Eikä kukaan vielä kerro hyvää tarkoittavia mielipiteitään kaikesta olemisestani ja tekemisestäni. Tai kysele kyselemistään, kaikesta aiheeseen liittyvästä ja hiukan sen ulkopuoleltakin.
Pahin kysymystulva saa alkunsa varmasti pian, sillä ihan parin päivän sisällä meidän pitäisi kertoa uutinen niille, joille se tietysti ensimmäisenä pitäisikin kertoa: tuleville isosisaruksille. Ensi viikolla on nimittäin raskauden toisen neuvolakäynnin aika ja tuolla käynnillä tulisi myös miehen olla mukana. Meidän tapauksessamme se tietysti tarkoittaa sitä, että lapsetkin ovat mukana, joten asia valkenisi viimeistään paikan päällä esikoisellemme, joka on jo yhden odotuksen sydänäänten kuunteluineen kokenut. Uskon pojan epäilyksien jo heränneen, sen verran aihepiiriin liittyviä kysymyksiä on jo alkanut mielessään pyöriä. 5-vuotias ymmärtääkin jo asioista sen verran paljon, että kertominen jännittää ihan eri tavalla kuin ensimmäisen pikkusisaruksen aikaan! Siitä huolimatta, että uskomme pikkusisaruksia toivoneen pojan ilahtuvan uutisesta. Pianhan se tietysti nähdään.
Saattaa vauhtia, että tuo kiristelyistä ja ajoittain tukalista oloista päätellen kovaa vauhtia kasvava vatsanseutu kertoo pian omaa tarinaansa muillekin, mutta jos nyt aloitetaan tällä huomaamattomalla pikku blogilla ensimmäisenä askeleena. Blogin ulkoasu on vielä täysin vaiheessa, tai siis tekemättä, mutta sen kimppuun pyrin käymään sitten, kun tämä jo saakin näyttää ihan minulta.
Täällä on muuten edetty jo viikoille 14+3 ja (ainakin tänään) tuntuu siltä, että olen vihdoin pikkuhiljaa heräilemässä alkuraskauden horroksesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti