Pitkästä aikaa!

Onpa tätä tekstinäkymää jo ehtinyt olla ikävä. Kyllä siihen taas tosiaan meni aikaa, että arki tasaantui. Tai no, tällä porukalla se ei tietysti ole tasaista koskaan, mutta ainakin itse olen vihdoin hiukan paremmin kärryillä siitä miten tätä kaaosta edes hetkittäin hallitaan. Ja nytpä ainakin riittää aiheita joista kirjoittaa!

Sillä viimeistään edellisen postauksen luettuani tajuan (taas), miten hurjasti asiat muuttuvat näinkin lyhyessä ajassa. Se pieni kolmeviikkoinen uninen nyytti on nyt kolmekuinen jäntevä tyttönen, jolla on jo kova kiire. Kaukaisilta alkavat tuntua nuo ajat, kun hän viihtyi tuntikaudet rintakehääni vasten lepäillen, sydämenlyöntejä kuunnellen ja vähän väliä torkkuen. Enää eivät sykkeet paljon kiinnosta ja naamakin on mieluiten ihan toiseen suuntaan, kun hän haluaisi tulla kanniskelluksi päivät pitkät ja nähdä koko maailman.

Oma elämä on ollut tiiviisti tätä vauva-arkea, mutta tylsää ei ole ehtinyt tulla. Oli joulu, uusivuosi, laitettiin uutta kotia, järjestettiin ristiäiset ja kun niistä selvittiin (hyvin sujuivat siis!), sairastettiin koko porukalla influenssa. Vauva-raukkakin siis sai osansa ja huolta riitti, kun toinen oli niin pieni ja niin kovin kipeä. Lääkärissä siis ravattiin ja päivystyksessäkin käväistiin, kun taudin ollessa pahimmillaan ei pieni jaksanut edes syödä tai pysynyt hereillä pieniä apaattisia hetkiä pidempään. Loppujen lopuksi maitoa kuitenkin saatiin alas pullolla tuputtaen sen verran, että pärjäsimme kotona. Korvatulehduksenkin pikkuinen vielä sai jälkitaudiksi, mutta kun se karkotettiin lääkekuurilla, alkoi ruoka taas maistua, toipuminen pääsi alkamaan ja tuo kauheus on nyt (vihdoin) ikävä muisto vain.

Päiviin on alkanut löytyä rytmiä, valo lisääntyy päivä päivältä, kevät etenee ja sitä myötä arki varmasti helpottuu, kun lapsia ei tarvitse kääriä loputtomiin vaatekerroksiin. Eiköhän tässä ala riittämään tasaisemmin energiaa näille blogijutuillekin! Asiaa riittää kasvusta ja kehityksestä, sisarussuhteista ja kaikesta muusta, minkä haluan saada talteen kun vielä muistan. Eiköhän silti aloiteta synnytysjutuilla, onhan sekin aihe vielä käsittelemättä. Teksti onkin jo melkein valmiina, joten lupaan palata sen kanssa ihan lähipäivinä.

Koska tämäkin postaus tarvitsee kuvan, eikä tuikitavallisista ristiäisistä ole tulossa omaa juttuaan, heitetään loppuun vielä fiilistelykuva nimensaannin ajoilta:

Meidän ihana pikku E. ♥ (Päivää ennen ristiäisiä, n. 2 kk ikäisenä)