36. viikon kuulumiset

Ääk, miten aika juoksee! Keskiviikkona tosiaan starttasi raskauden 36. viikko. Enää pieni hetki täysiaikaisuuteen, eikä siihen laskettuun aikaankaan enää kauaa ole: tasan kuukausi! Tällä hetkellä tosin jopa oikeastaan toivon, että vauva tosiaan pysyy kyydissä tuttuun tapaan pitkän kaavan mukaan, niin paljon on vielä tekemistä.

Onneksi olo on myös mahdollistanut tekemisen. Kaikenlaiset vaivat siis tuntuvat vain vähenevän loppua kohti. Hetken närästyskin loisti poissaolollaan! (Saattaa tosin olla, että juuri tuolloin sairastettu todella ärhäkkä flunssantapainen vain jätti sen varjoonsa) Supistukset tuntuvat vain harvenevan ja liitoskipuja tunteakseen saa tehdä melkoisia äkkiliikkeitä. Harpon tielleni osuvat portaat edelleen kaksi kerrallaan ja eräänä iltana roskia vietyäni huomasin pitkästä aikaa ottavani tuttuja juoksu-hypähtelyaskelia kohti kotiovea (kyllä, olen outo hyppelehtijä, tunnustan). En valita!

Painavahan tuo pallero toki silti alkaa olla (kuvattu keskiviikkona rv 35+0) ja toki se hiukan tielläkin joskus on. Multa tuskin tarvitsee kysyä mitä tänään on tullut syötyä tai kokattua, kun ruokalista löytyy aina jostain mahapallon sivulta, jonne itse en näe - näitä tahroja on oikein kiva bongailla peilistä siinä vaiheessa, kun on koko päivän niiden kanssa "edustanut". Kulkuväylien tilan arviointivirheet ja törmäily ovat kovin tuttuja nekin. Tulee tuntumaan taas niin oudolta, kun ei enää tarvitse koko ajan yrittää muistaa varoa!

Neuvolakuulumisiakin tältä viikolta on, tuttuun tapaan oikein hyviä. Ei häikkää verenpaineessa tai muussakaan, painoa tulee tasaisesti (yhteensä nyt tasan 10 kg, hui) ja sf-mittakin kasvaa tutulla käyrällään, ollen nyt tasan 30 cm. Vauva viihtyy edelleen raivotarjonnassa kuten toivoa sopii, tällä käynnillä nukkuen, joten syke oli aiempia kertoja rauhallisempi. Kun voinnissakaan ei ollut valittamista, ehdinkin keskittyä enemmän haikeilemaan sitä, että tuo käynti tosiaan oli mitä todennäköisimmin viimeinen ikinä tuon tutun terveydenhoitajan luona, muuttomme kun nimittäin tarkoittaa myös neuvolan vaihtoa. Reilun viiden vuoden aikana tuolla tuli kuitenkin seurailtua läpi kaikkien kolmen lapsemme odotukset lähes kokonaan, joten kyllä sitä aika monta tuntia on tullut kuulumisiaan siellä jaariteltua. Vaan ei enää, nyyh! Ehkä outoa jäädä kaipaamaan neuvolaa, mutta sovitaan että hormoneilla on osansa asiaan. Vielä pahempi oli lasten viimeinen neuvolakäynti, tyypit viihtyivät tutun tädin vastaanotolla niin hyvin. No, toivotaan että uusi neuvola on ihan yhtä hyvä!

Vielä viimeistäkin viimeisemmän kerran ehdin toki tuolla vanhassa paikassa reilun viikon päästä piipahtaa, tosin lääkärikäynnillä. Odotan mielenkiinnolla!