Ultraterveiset

Odotettu ensimmäinen ultra on nyt takana päin ja kuulumiset olivat onneksi parhaat mahdolliset:

Siellä hän oli. ♥ Hyvinvoivan oloisenakin vielä, eikä mitään tavallisesta poikkeavaa tällä erää löydetty. Hiukan yllätyksenä itselleni tuli kuitenkin se, että pikkuinen oli jo juuri niskapoimumittauksiin sopivan kokoinen, sillä odotin ikää olevan ainakin reilun viikon vähemmän. Raskausviikkoja siis arvioitiin eilen mitatessa olevan 11+5 ja todennäköisimmäksi lasketuksi ajaksi saatiin 11.11.2015. Niskapoimun/turvotuksen mitaksi saatiin 0,84 mm, jonka todettiin olevan normaali. Toivottavasti jossain vaiheessa saatavat seulan tulokset ovat hyvät nekin.

 

Oli ihanaa nähdä, että siellähän se pieni jo hyvinkin ihmistä muistuttava otus oikeasti oli. Itsepäisen oloinen tapaus jo, joka alkuun villisti riehuttuaan päätti varsinaisen tutkimisen ajan koittaessa jämähtää tiukasti paikalleen köllöttämään, selkä kohti "kameraa". Vaadittiin hyvä tovi varsin ikäväntuntuista alavatsan tökkimistä ja täristelyä, kunnes pieni sentään lopulta suostui kääntyilemään hiukan parempaan asentoon ja tarvittavat profiilikuvat saatiin.

 

Enää siis tarvitsee odottaa. Tai siis jatkaa odottamista. Jotenkin vain tuntuu, että nyt, kun meillä vihdoin on varmuus tuon ihan oikean ihmisenalun olemassaolosta ja tieto siitä päivämäärästä jota odotamme, tämä odotus vasta pääsee alkamaan!

Uusi alku

Aloitan tämän blogin aivan eri tavalla ja sanoilla kuin joskus kuvittelin. Juuri nyt haluan kuitenkin ylipäänsä vain päästä alkuun, joten tällä kertaa ei välitetä siitä, millaisessa muodossa nämä harhailevat ajatukset tekstiksi kasaantuvat. Niin tärkeää on lopultakin päästä purkamaan ajatuksia, käsittelemään sitä millaista on olla raskaana. Taas.

Niin, tämä ei siis ole ensimmäinen raskauteni. Eikä edes ensimmäinen aloitukseni tähän blogiin. Ensimmäinen raskaus ensimmäisen keskenmenoni jälkeen tämä kuitenkin on. Aluksi ajattelin lyhyeksi jääneen raskauden aikana kirjoitetut tekstit poistettuani jättää asian kokonaan pois näistä uusistakin kirjoituksistani, olla kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka blogin voin aloittaa puhtaalta pöydältä, on jälkiä tapahtuneesta silti olemassa. Koska ne väistämättä vaikuttavat varsinkin tässä alkuraskaudessa oloon ja ajatuksiin, tulee asiaa hyvin mahdollisesti välillä teksteissä sivuttua.

Mutta onneksi tämä on silti aivan uusi alku, oma ja toivottavasti täysin erilainen tapauksensa! Selkeän eron huomaa monessa asiassa. Viimeksi minulla oli energiaa vaikka muille jakaa, aloin heti suunnittelemaan ja touhuamaan, perustin tämän bloginkin ja kirjoittelin pitkät pätkät. Tällä kertaa kaikenlaiset oireet löivät päälle kuin hyökyaalto, vieden ihan jokaisen rippeen kaikesta mahdollisesta ylimääräisestä energiasta. Tällä kertaa ei siis fiilistelty kuvien kera testiviivojen vahvistumista, mietitty omia ensireaktioita tai tuskailtu "ääneen" ihan ensiviikkojen ikuisuutta.

Niin se testiviiva vain silti ilmestyi ja vahvistui, asia iskeytyi lopulta tajuntaan ja ne ensimmäiset viikot tosiaan olivat pitkät. Toistaiseksi minulla on raskausviikoista vain oma arvioni, joka tarkentuu ensi viikolla ultrassa. Ihan alussa ei siis enää olla, mutta tästä tämä nyt lähtee, uuden odotuksen matka blogimuodossa!